Työn jälkeen

Työn jälkeen.

Mikä on työn rooli tehostuneessa yhteiskunnassa, jossa kaikkien ihmisten työntekoa ei tarvita taataksemme jokaiselle ihmiselle ihmisarvoisen elämän ja turvatun toimeentulon?

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Työ turvaa toimeentulon. Työllä kiinni elämään. Työttömyys on pahasta. Näiden vaalien retoriikka on pyörinyt hyvin paljon työn ympärillä ja työhön keskittyen. Työ mielletään itseisarvoiseksi elämän peruselementiksi, jota ilman ei voi tulla toimeen.

Teollistuminen on tehostanut työtä jo pitkälti yli toistasataa vuotta ja jos mietimme myös työkalut osaksi teollistumista, niin teollistumista on ollut olemassa aina kulttuurimme alkuhenkäyksistä asti. Työkalut on yleensä kehitetty siksi, että saman työn saisi tehtyä pienemmällä vaivalla, että saisimme tehostettua työtämme. Mutta mikä on ajatus tehostamisen taustalla, miksi ihmiset haluaisivat tehostaa työtä jos he tulevat toimeen jo nykyisilläkin työvälineillä ja työn määrällä? Vastaus on ilmeinen, tosin harvoin ääneen sanottu – että ei tarvitsisi tehdä niin paljon töitä. Että aikaa jäisi myös muihin, mielenkiintoisempiin tehtäviin. Oli tämä tekeminen sitten filosofointia, saippuakuplien tekoa, juoksemista tai tietokoneella pelaamista.

Samasta syystä juontuu myös se, että jaamme yhteiskunnassa erikoistuneet, taitoa vaativat työt eri ihmisille, eikä siten yhden ihmisen tarvitse osata tehdä kaikkea, kun ne tarpeelliset asiat, joita ei itse osaa tehdä, voi ostaa rahalla, jonka on omilla taidoillaan hankkinut. Raha keksittiin myös samoista lähtökohdista: helpottamaan työnjakoa ja tehostamaan asioita. On paljon helpompaa tehdä vaihdantaa rahalla, kuin koittaa muistella montako naurista ja viljakiloa on velkaa kullekin, raha on paras ratkaisu vaihdantatalouden tehostamiseen.

Työllä on luonnollisesti ollut olennainen osa yhteiskunnassa, jossa työ on tehostamisen nimissä jaettu erikoisaloihin. Näillä eri aloilla yksittäiset ihmiset voivat sitten toimia ja osallistua yhteiskunnan toimintaan ja työnjakoon omalla panostuksellaan spesifiin alaansa. Tämä on luonut kulttuurisen pohjan sille, että työ on olennainen, ehkä jopa määräävä osa-alue ihmisten elämää. Mutta nykyään minusta olisi tarvetta tarkastella tätä kulttuurista pohjaa kriittisesti. Kriittisesti siksi, että yhteiskuntamme automatisoituu ja tehostuu entistä kovempaa vauhtia. Robotit, tietoliikenneverkot, räjähtänyt datan määrä ja automatiikka ovat alkaneet koko ajan vain eksponentiaalisesti tehostaa toimintoja ja monilla teollisuuden aloilla onkin jo menty siihen tilanteeseen, että prosesseissa enää hädin tuskin tarvitaan yhtään ihmistä. Tästä yhtenä kouriintuntuvana esimerkkinä on pankkitoiminnan sähköistyminen, nykyään tulee enää hyvin harvoin tarvetta käydä henkilökohtaisesti konttorissa nostamassa rahaa tai maksamassa laskuja, myös paperilaskut ovat jäämässä historiaan. Näiltä aloilta ihmisiä jää luonnollisesti työttömäksi koneiden tehostaessa toimintaa, mutta onko tämä huono asia?

Tarvitsemmeko työtä tulevaisuuden yhteiskunnassa, joka on monipuolisesti automatisoitunut hoitamaan arvontuotannon ihmisten sijasta? Eikö tällöin olla tavoitettu ihanteellinen valtio, jossa vapaat ihmiset voivat keskittyä harrasteisiinsa kaikessa rauhassa, huolehtimatta toimeentulostaan, huolehtimatta työstressistä? Tällainen valtio oli joltain osin Antiikin Kreikassa, jossa vapaat ihmiset (eli hyväosaiset miehet), saivat vapaasti kehittää filosofioita, tieteitä, runoutta, politiikkaa ja retoriikkaa aivan uudelle tasolle, jota me vieläkin osaltaan ihailemme. Tällöin muutamien vapaus perustui muiden orjuuttamiselle, mutta tulevaisuudessa voisimme saavuttaa valtion, jossa kaikki voisivat olla vapaita, kun orjina olisivat vain koneet.

Perustulo on ensimmäinen askel kohti tulevaisuuden yhteiskuntaa, jossa kaikilla on oikeus kukoistaa itselleen parhaalla tavalla, oli se sitten työnteko tai taiteiden tai tieteiden harrastaminen. Perustulo pitää osaltaan sisällään sen idean, että kaikille ei tehostuneessa yhteiskunnassa löydy suoraan lisäarvoa tuottavaa työtä ja siten ajatus täystyöllisyydestä ja sen tavoitteellisesta saavuttamisesta kuuluu 1900-luvun yhteiskuntaan, ei 2000-luvulle.

1 0 0 0 0